i'm so happy i could die

tosiaankii otsikko kertoo kaiken. oon vaa nyt jotenkii niin onnellinen et ei mitää pienintäkää huolen häivää!
tää tunne jos jatkuis pidempääkii, nii kyllä kelpais!

Mikään ei saa mua luovuttaan 
Et voi mua satuttaa 
Et voi pilata mun fiilistä millään 
Mul on kaikki hyvin tänään 
Mikään ei saa mua luovuttaan 
Et voi mua satuttaa 
Et voi pilata mun fiilistä millään 
Mul on kaikki hyvin tänään 

 

'Cause I only wanna be with you.

I just can't take my eyes off you

Emme pyytäneet enää päiviä lisää,
Vaan hiljaa kutsuimme Taivaan Isää,
Ota rakkaamme syliisi, taivaaseen kanna,
Hänet hellästi peittele, levätä anna
Niin hiljaa katsoi, oli väsynyt hän
Oli loppuun kulkenut elämän


Siis tää runo ei vois enää paremmin kuvata mun ajatuksia ja mietteitä tästä kaikesta. Onneks olo on jo paljon parempi ja tänää on jopa jo jotkuu asiat hymyilyttäny ja oon pystyny ajattelemaa muitakin asioita paljon :)
Tää vaan tuntuu tosi pahalta, vaikka tää oli ihan odotettavissa koska ukki oli jo pitkään sairastellu. Koska tää on jotenkii niin lopullista, nyt ei vaan enää oo sitä ukkii, joka oli aina mulle niin rakas, ja on edelleen! Mutta pakkohan se on sanoo että ei tossa viime aikoina ukki enää ollu se mun oma ukki, ihan hirveesti muutosta tapahtu. 
   Torstai-iltana ukki siirty ajasta ikuisuuteen ja perjantaina lähettii sit savoo äitin kanssa kattelee että miten mummi jakselee, koska on tää sillekkii tosi rankkaa.. Oli niillä kumminkii ukin kanssa viikkoo vaille 66 vuotta yhteistä aviollista taivalta takana!
Noh, mummi ja kaikki äitin sisarukset sitten keräänty sinne koolle (joita on 7) ja suunnistettiin hautaustoimistoon, ei vitsi se oikeesti tuntu niin pahalle! Valittiin sitten ukille arkku ja hautajaiset järjestettiin. 


Lopuksi viel se rankin osuus, mentiin kattomaan ukkia viimesen kerran kappeliin.. Ukki oli puettu nätisti ja laitettu sitten arkun lepoon. Siinä tilaisuuden aikana sitten kun ukki tuotiin siihen, niin ei siinä muuta tehty kun itketty ja kaikki vähän silitteli ukin kylmää poskea ja jätettiin viimeset hyvästit. Mäkin pääsin vielä viimesen kerran kertomaan ukille kuinka paljon mä sitä rakastan, silleen että ukki on vielä paikalla. 


Nyt mua rupee itkettämää niin paljon että pakko lopettaa.

Oivoi.. Ukki mä rakastan sua aina♥

Olo on ihan tyhjä. Kaikki muistot palaa mieleen kokoajan. Aina kun palaat mieleeni, ei sitä surun määrää voi kuvailla. Tuntuu pahalta koska en ikinä kertonut, kuinka paljon sua rakastan, mutta uskon että sä sen kyllä tiesit. Tää vaan tuntuu niin pahalta. Ikävä on nyt jo sietämätön, vaikka et oo ollut vuorokauttakaan pois. Mä tuun aina rakastamaan sua!


Tiiättekö hyvät lukijani, että nyt kun oon tän kokenut nii voin kertoo että ei oo mitään pahempaa ku rakkaan läheisen menettäminen. Mulla on oikeesti vaan niin kova suru ja ikävä. Koulupäivä jäi väliin, en mä voi keskittyy mihinkään.





I miss you, i miss you so bad. I don't forget you, oh its so sad. I hope you can hear me, i remember it clearly. The day you slipped away. Was the day i found it wont be the same.

Take your time and I'll be here when you wake up

Nyt oon tässä niistä leikkauksista toipumassa kotona joten aattelin vähän tulla postailemaan koska kuolen tylsyyteeeen D::

Voisin vaikka vähän kertoo siit leikkauksesta ku muistan jokaikisen hoitajan tai lääkärin sanankii varmaan koska mua jännitti niin paljon......

Ensimmäisenä mentiin sinne lääkärikeskus/sairaala mehiläiseen klo 9.30 ja käytiin iskän kanssa ilmoittautumassa. Noh se mun lääkäri tulikin just siihen, se sano että pitää odotela vielä vähän aikaa koska sillä on vielä joku operaatio ennen mun leikkausta.Mentiin iskän kanssa sitten potilaitten pukuhuoneeseen ja mun piti vaihtaa sellaset sortsit päälle.. Tosin oisin saanu olla ihan omissakin vaatteissa, mutta päätin kuitenkii ne sortsit vaihtaa.
   Käytiin vielä vähän jotain papereita läpi hoitajan kanssa ja multa kysyttii (mun mielestä ainakin) ihan tyhmii kysymyksii=D kuten: 'Kumpi puoli omasta mielestäsi leikataan?' Sain vielä esilääkityksen eli jotain kipulääkkeitä muutaman.

Kello oli sitten noin 10.30 kun toinen hoitaja tuli mua hakemaan leikkaussaliin, voin kertoo että siinä vaiheessa mua ei ees hirveesti jännittänyt, ihme kyllä.. Kävin sitten siihen leikkauspöydälle makaamaan ja muhun ruvettiin liimailemaan ihan ihme tarroja sun muita.
Tohon rinnan päälle tuli kaksi sellasta mitkä mittas sydämensykettä, ja kylkeen kolmas. Otsaan liimattiin unen syvyyttä mittaava joku juttu ja verenpainetta multa mitattiin varmaan 2 sekunnin välein! Ne laitto tohon sormenpäähän kans sellasen ihme nipsuttimen mikä mittas kai jotain kanssa. Sitten laitettiin se ihme tippa tai kanyyli tai mikä nyt olikaa, ja se mua jännitti. No hyvin sekin meni, se henkilökunta oli tosi mukavaa siellä ja ne koko ajan kerto mulle että mitä ne nyt tekee ja niin edespäin. Sitten se nukutuslääkäri sano että se laittaa nyt sen nukutusaineen siihen kanyyliin, mua rupes siinä vaiheessa pelottamaan. Mulla tuli sellanen tosi huono ja inhottava olo sekä rupes itkettämään. Odotin sitä väsymyksen tunnetta, mutta sellasta ei tullut.

Yhtäkkiä heräsinkin heräämöstä, leikkaus oli tehty. Olin ihan sekasin enkä tajunnu miiistään mitään! Tajusin vaan että hoitaja kysy multa että koskeeko mihinkään, no kyllä koski. Sain jotain kipulääkettä ihan suoraan suoneen xdd Sitten nukahdin heti uudestaan. Kun heräsin taas niin huomasin että iskä olikin siinä mun vieressä istumassa, ja taas nukahdin. Tollasta jatku varmaan puolen tunnin ajan, kunnes heräsin ihan kunnolla. No mun piti siinä vähän syödä ja käydä vessassa ennenkun ne kotiutti mut. Lähettiin sieltä sitten 2 maissa kotiin päin:) (pienen subway-kierroksen jälkeen)